Siirry sisältöön

Työmatkapyöräillen takaisin aktiiviseen arkeen

25.4.2022

Liikkuva Aikuinen –ohjelma/Jussi Judin
Liikkuva Aikuinen –ohjelma/Jussi Judin

Toukokuun 10. päivänä vietetään Pyöräilyviikon Pyörällä töihin -päivää ja koko Suomen yhteistä liikkumisen juhlapäivää, Unelmien liikuntapäivää. Pyöräilykuntien verkosto, Suomen Olympiakomitea ja Liikkuva aikuinen -ohjelma kannustavat yhteisellä haasteella jokaista suomalaista nappaamaan 10.5. polkupyörän alleen ja kokeilemaan työmatkan kulkemista kokonaan tai osittain pyörällä. Päivä voi sytyttää pyöräilyn kipinän ja olla lähtölaukaus säännölliselle työmatkapyöräilylle!

Koronaviruspandemian aikana monet harrastukset ovat olleet tauolla ja liikuntapaikat suljettuina. Etätöiden myötä monilla myös arkiliikkuminen, kuten työmatkan taittaminen pyöräillen tai kävellen on saattanut jäädä kokonaan pois. Pitkään kestäneen jakson jälkeen, jolloin liikkuminen on jäänyt vähemmälle, paluu takaisin liikkuvaan arkeen voi tuntua haasteelliselta ja kynnys liikkeelle lähtöön on kasvanut.

Lisää liikettä arkeen – valitse pyörä työmatkoille

Paluu liikkuvaan arkeen kannattaa aloittaa maltilla ja muistaa, että ihan kaikenlainen liike on plussaa. Käytännössä jo se, että nousee ylös ja täyttää vaikka astianpesukoneen, on aina parempi vaihtoehto kuin pitkäkestoinen paikallaanolo. Keho ei myöskään tunnista sitä, missä liike tapahtuu, polkeeko kuntopyörää kuntosalilla vai työmatkalla.

Etätyösuosituksen päättymisen myötä monet ovat alkaneet palata ainakin osittain takaisin työpaikoilleen. Tästä kannattaa ottaa nyt kaikki ilo irti ja käyttää työmatkat hyödyksi – työmatkapyöräily on nimittäin mitä parhainta liikuntaa. Raitis ulkoilma toimii takuuvarmana piristeenä sekä mielelle että keholle eikä omasta kunnostakaan tarvitse stressata. Pyörällä voi polkea juuri sitä vauhtia, mikä sopii itselle ja tuntuu miellyttävälle.

Työmatkapyöräilystä ei kannata ottaa itselleen kohtuutonta painetta, vaan pyörän voi valita alleen niinä päivinä, kun se tuntuu hyvälle. Pyörällä voi myös kulkea vain osan matkasta ja jatkaa loppumatkan esimerkiksi junalla tai linja-autolla.

Jotta pyöräily olisi mahdollisimman sujuvaa, on hyvä huomioida muutama asia ennen pyörän selkään hyppäämistä. Pitkän tauon jälkeen pyörä kannattaa aina pestä ja ketjut rasvata. Jarrujen kunto selviää kahvaa painamalla: jos kahva painuu pohjaan, jarrut tulee huoltaa. Täytetty rengas pyörii paremmin ja kevyemmin kuin tyhjä, suosituspaine löytyy renkaan kyljestä.

Työnantaja voi edistää työmatkapyöräilyä monin tavoin

Työnantajilla on erinomaiset mahdollisuudet tukea paluuta aktiiviseen arkeen. Olympiakomitea, Pyöräilykuntien verkosto ja Liikkuva aikuinen -ohjelma kannustavatkin  työnantajia kiinnittämään huomiota siihen, että paluu liikkuvaan arkeen olisi mahdollisimman joustava ja helppo. Pienilläkin teoilla on iso vaikutus. Laadukas pyöräpysäköinti, erilaiset kannustimet ja kampanjat sekä työpaikalla tarjottu aamupala kertovat siitä, että työmatkapyöräilijät ovat tervetulleita työpaikalle.

Työnantajalle pyöräilyn edistäminen on myös erittäin kannattavaa. Parempi kunto vähentää sairauspoissaoloja sekä lisää työtyytyväisyyttä ja työn tuottavuutta. Verrattuna autojen pysäköintipaikkoihin, pyöräpysäköinti vie vähemmän tilaa ja on edullisempaa toteuttaa. Työpaikat, jotka järjestävät työntekijöilleen mahdollisuuden kevyeen pyöränhuoltoon, keräävät poikkeuksetta kiitosta. Myös työsuhdepyöräedun tarjoaminen työntekijöille on erittäin hyvä kannustin ja tarjoaa monelle mahdollisuuden vaihtaa esimerkiksi kakkosauto sähköpyörään.

Unelmien pyöräilypäivä kannustaa polkemaan työmatkat pyörällä

Pyöräilyviikon Pyörällä töihin -päivän ja Unelmien liikuntapäivän kunniaksi Pyöräilykuntien verkosto, Olympiakomitea ja Liikkuva aikuinen -ohjelma haastavat tiistaina 10.5. kaikki kulkemaan pyörällä töihin, ottamaan työmatkaltaan kuvan ja postaamaan sen 15.5. mennessä aihetunnisteella #unelmienpyöräilypäivä Instagramiin. Kaikkien kuvansa lähettäneiden kesken arvotaan Tunturin lahjoittama Climate Cycling Poni -pyörä.

Lisätietoa koko Pyöräilyviikosta ja materiaalit käyttöön: www.pyöräilyvuosi.fi
Lisätietoa Unelmien liikuntapäivästä ja materiaalit käyttöön: www.unelmienliikuntapaiva.fi
Lisätietoa liikunnallisista ratkaisuista henkilöstön työkyvyn tukemiseksi: www.liikkuvatyöelämä.fi